Hophei heinäkuu. Töitä töitä töitä. Täytyy kyllä myöntää, että viihdyn täällä uudessa paikassa paljon paremmin. Taidan itse asiassa jopa saada jäädä tänne, mikä on mukavaa. Seutulipun joudun tosin sitten jatkuvasti hankkimaan, mutta ei sekään näillä opiskelijahinnoilla tunnu pahalta. Ellei hintoja taas nosteta.

Muutto on parin viikon päästä ja olen melkoisen täpinöissä! Toissapäivänä kävin hakemassa ihanan sängyn, jonka ostin huuto.netistä. 60-luvulla tehty, mahonkia. Oikeastaan kaksi 80cm leveätä sänkyä, jotka yhdistyvät parisängyksi. Patjat tuli mukana. Täydellinen! (+kiitos T kun otit sen sinne jo nyt!) Odotan, että pääsen sisustamaan ja laittamaan ja saan OMAN keittiön.

Koti-identiteetikriisi ei ole kyllä vieläkään laantunut kun asun nyt vielä kotona kuitenkin mutta henkisesti uudessa asunnossa ja realistisesti eniten L:n luona. Selkeytynee, ehkä, ehkä ei. Ei se mitään, olen tottunut suhaamaan monen kodin väliä.

Tekisi mieli aloittaa uusi blogi jossain muualla kun tuntuu että tätä ei kukaan. En sitten kuitenkaan tiedä haluaisinko että blogiani todella luettaisiin. Tai siis, toisaalta olisi kiva saada marmattaa asioista jotka potuttaa ja kuitenkaan en sitten ole niin huomionhakuinen (vai olenko?) että haluaisin jonkun muun niistä tietävän ja jopa kommentoivan. Turhat mustasukkaisuuspuuskat sun muut olisi niin kiva tietyllä tavalla purkaa jotenkin julkisesti ja päästää ulos mutta tyytynen kuitenkin omaan laiminlyötyyn päivä/muistikirjaani. Sitä paitsi en kuitenkaan jaksaisi varmaan päivittää tarpeeksi usein, jotta saisin aktiivisen lukijakunnan. Koska eihän huomionhakublogia yksinkertaisesti kannata pitää, jos sitä ei lueta. Tyytynen siis jatkamaan tätä lähes harrastumaiseksi muodostunutta toisten parisuhdeblogien stalkkausta. Pateettista ehkä, mutta tapahtumaköyhät työpäivät kuluvat. /end of purku

Tahtoisin neuloa ja leipoa. Laittaa ruokaa. Varsinkin nyt, kun olen lukenut Frances Mayesin Toscanan auringona alla-kirjaa (jolla muuten on elokuvan kanssa hyvin vähän tekemistä) ja joka on täynnänsä ihania reseptejä ja talon kunnostusta jaja! Seuraavana vuorossa, vihdoin ja vain lievästi nolottaa, Stephenie Meyerin Breaking dawn. On ihanaa olla mukateini välillä.

Söin liikaa karkkia. Voisin hakea kahvia ja sitten syventyä kirjaan kun ei täällä aulassa enää niin paljon liikennettä ole.

Huomaa, että kesä on tullut kun herää 04:19 aamulla kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Pääskysiä olen silti nähnyt vain kerran. Ehkä en liiku ulkona tarpeeksi. Töissäkään ei tapahdu paljoa. Asemapaikka vaihtui hieman vilkkaampaan, mutta ei täälläkään työtä koko ajaksi ole. Läheskään.

Juhannus oli, jos ei säiltään, niin ainakin tunnelmaltaan lämmin. Voisin muuttaa maalle joskus. Vesi oli kylmää.

Miksi tummapaahtoinen kahvi on parempaa? Lähes joka paikassa tarjotaan vain kitkerää, pannussa seissyttä JuhlaMokkaa. Juon töissä vain puolikkaita kuppeja. Niin juodun kahvin määrä ei ehkä kasva niin suureksi eikä se ehdi väljähtyä. Mietin, tarvitseeko minun hankkia uuteen asuntoon kahvinkeitintä ollenkaan vai pärjäänkö pannulla. Pannu voisi olla mukavan vanhanaikainen. Vedenkeittimen kyllä tarvitsen.

Asuntotarvikkeiden hankkiminen on kutkuttavaa. Suunnitelukin. Kaikkea turhaa tekisi mieli ostaa, ihan vain koska se nyt vaan olisi kiva juttu. Toivon, että saisin sängyn jonka haluan. Se on sentään käytetty. Ja polkupyörän. Materiaamateriaa.

Åsa Larssonin Kunnes vihasi laantuu oli, Larssonin tapaan, varsin toimiva dekkari. Vähän erilainen, sopivasti ruotsalainen. Suosittelen edeltäjäosineen.

Nukahdan ehkä kohta. Toisaalta tekisi jostain syystä pestä ikkunoita, mutta siihen tarvitsee kyllä sen sateisen päivän. Perussuomalaista se taitaa olla, että aina on muka väärä sää.